Home Jutut Muinaiset helleenit
Muinaiset helleenit PDF Tulosta Sähköposti

Kevät on purkitettu ja kesän helteet on pitänyt Chebici-iskun taustatiimin tiiviisti ulkoilmassa tuulenvirettä etsiskelemässä. Tässä kuitenkin muutamia mietteitä kuluneista turnajaisista kesä-heinäkuulta. Riihimäen tempohirmut ovatkin jo saaneet palstatilaa ja tiimin jäsen Kari lisänimen Tempo-Kari.



Kesäkuun alussa Lahti GP:ssä nostettiin kuntoa kesän isoja koitoksia ajatellen. Porvoon viikonloppuna miehemme maailmalta Tomboss avasi pisteajona ajetun kortteliajon kuudennella sijallaan. Yksi kotimaan klassikoista eli 180km:n mittainen Porvoon ajo käynnistyi sadekelissa. Tiimi esitti aktiivista ajoa koko kisan ajan, eritysmaininta aktiivisuudesta menee Jarille ja Jukkikselle. Loppujen lopuksi Juhani ajoi kärkisijoista päätyen kohtuullisella suorituksella seitsemänneksi, ruotsalaisten vieraiden viedessä sijat 1 ja 3. 

SM-kisoihin saavuttaessa juhannus toi mukanaan tiimin kannalta paljon huonoja uutisia. Miehiä oli noin puolet sairastuvalla ja taktiikka meni täysin uusiksi. Kari oli mukana ensimmäisessä hatkassa.  Lähdimme ajamaan vain mitalista. Tämä yritys päättyi Juhanin täydelliseen katkeamiseen n. 30km ennen maalia. Kisasta ei jäänyt juuri jälkipolville kerrottavaa. 

Seuraavaksi virittäydyimme Turun SM-ratakisoihin, jotka pidettiin heinäkuun puolivälissä. Ensimmäinen päivä tarjosi kohtuullisia suorituksia, muttei kovia onnistumisia tiimiltämme. Toisena päivänä vuorossa olleeseen 4km takaa-ajoon starttasimme neljän ajajan vahvuudella. Ajo oli jo parempaa ja ilta huipentui Tommin ja Risen taistoon pronssimitalista. Tomboss käänsi ajon edukseen jännittävässä taistelussa viimeisellä kilometrillä. Tiimin ensimmäinen SM-mitali kaudelle oli tosiasia! Kun alkuun päästiin niin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa samoilla linjoilla. 4km joukkueajossa haastoimme TWD-länkenin tosissamme joukkueella Antti, Jari, Juhani ja Tommi. Ajo parani selkeästi karsinnasta finaaliin ja palkintona oli tiimille SM-hopeaa! Päätöslajina ajettu 15km linja-ajo tarjosi myös hienon saavutuksen. Juhani ajoi uransa ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin- pronssi nostatti juhlatunnelmia kisojen päätteeksi!

SM-ratakisojen toinen osa käytiin Helsingissä. Pisteajosta ei muodostunut kyttäyskisa vaan täyttä kilvanajoa koko matkan ajan. Hellekelissä ajettu 40km:n sisältäen 20-kiriä kuivatti ajajien suut rutikuiviksi. Kisasta muodostui TWD:n ja Chebicin kaksintaistelu, jota TWD kontrolloi vahvasti miesylivoimallaan. Tommi ajoi nousujohteisesti ja nousi hienosti pronssille! Kymmenen sakkiin saatiin kaikkiaan neljä ajajaa kun Juhani oli neljäs, Jarkko kahdeksas ja Jari Kymmenes. 

Seuraavana päivänä ajettiin jo maantiecupin pisteistä Närpiössä. Juhani hatkaili 90km 111km:n kisasta ja päätyi sijalle viisi. Tästä jatkamme kohti uusia taistoja ja podiumeja kauden jälkipuolen koitoksiin. Villeimmät huhut kertovat jopa ulkomaiden valloituksista- tämä jää kuitenkin nähtäväksi.

Taustatiimi vaikenee- mutta vain hetkeksi.

 

Viimeksi päivitetty 25.07.2010 21:52
 
Copyright © 2010 www.chebici-isku.fi. Kaikki oikeudet pidätetään.
Joomla! on vapaa ohjelmisto ja julkaistu GNU/GPL-lisenssin alla.